Pääkirjoitus: Luottamuksesi arvoisia ammattilaisia
Kun Renta Group käynnisti toimintansa 2016 alussa, oli heti alussa selvää, että uuden yrityksen kasvutavoitteet ovat kovat. Oli myös selkeästi nähtävissä, että suotuisilla markkinoilla Suomessa ja sittemmin Itämeren alueella kannattaa edetä rivakasti.
Nyt, Renta Groupin toisen toimintavuoden täyttyessä, voimme tyytyväisenä todeta, että ainakin alku on toteutunut tavoitteiden mukaisesti: toimimme Suomessa jo 21 vuokraamon voimin, ja ensi kevääseen mennessä Suomen vuokraamoverkosto onkin sitten jo melko valmis. Verkoston kasvun myötä myös telineyhtiömme laajentaa toimintaansa jatkuvasti uusille alueille.
Paikallisuus, yrittäjähenkisyys ja innovatiivisuus ovat toimintamme kulmakiviä. Haluamme tehdä renttaamisen mahdollisimman helpoksi asiakkaillemme ja itsellemme. Siinä nykyaikainen teknologia näyttelee merkittävää roolia, josta osoituksena on tässä lehdessä esitelty Renta Easy – palvelumme, joka on todella ainutlaatuinen ja edistyksellinen vuokraus- ja kalustonhallintapalvelu kansainvälisestikin tarkastellen. Renta Easy täydentää vahvaa paikallistuntemustamme ja paikallista yhteydenpitoamme asiakkaiden kanssa luomalla sekä uuden vuokrauskanavan että uusia palvelumuotoja.
Teknologia on viime kädessä silti pelkkä väline, joka mahdollistaa tehokkaan työskentelyn ja yhteydenpidon. Sen tavoitteena on vahvistaa hyviä ihmissuhteita ja asiakkuuksia. Digitalisaation sujuva soveltaminen mahdollistaa entistä tuottavamman liiketoiminnan sekä asiakkaillamme että meille itsellemme luoden perustan, josta on hyvä ponnistaa eteenpäin.
Vaikka olemme hajautuneet ”maakuntiin”, pidämme yhtä. Jaamme samat avoimmuutta ja luottamusta korostavat arvot. Toimintamme ja viestintämme läpinäkyvyys on seurausta vaalimastamme avoimesta yrityskulttuurista. On ilahduttavaa, että olemme onnistuneet lyhyen ajan kuluessa rekrytoimaan runsaasti – ja riittävästi – joukkoomme asiakkaitamme palvelevia renttaamisen ammattilaisia eri puolille Suomessa.
Luottamuksesi arvoisia ammattilaisia, sellaisia me renttaajat olemme.
Kari Aulasmaa, toimitusjohtaja