Avoin yhteydenpito on Firalle perusarvo

Fira on tuonut suomalaiseen rakentamiskulttuuriin uudenlaista toimintatapaa, jossa korostuvat sekä asiakaslähtöisyys että avoin ja tasavertainen yhteydenpito yhteistyökumppaneiden kanssa. Yhteistyö Rentan työmaatilayksikön kanssa on hyvä esimerkki toimivasta kumppanuudesta.

Työmaakoppien rivistö näkyvällä paikalla on urakoitsijalle mainio tapa muistuttaa olemassaolostaan. Samaan tahtiin kuin työmaatilojen yhtenäisyyden tärkeys on korostunut, ovat kasvaneet myös asiakkaiden työmaatilojen valmistajille kohdistamat vaatimukset.

– Renta on vastannut hienosti näihin haasteisiin. Meillä on yhteistyön myötä nyt yhtenäinen työmaatilamallisto, joka on työmaakohtaisesti varusteltu meidän ehdoillamme, kertoo Firassa muun muassa työmaatilojen hankinnasta vastaava työmaainsinööri Alina Leppänen.

Hän kiittelee Jari Korhosen ja tämän johtaman tiimin asennetta ja ammattitaitoa.

– Yhteisenä tavoitteena on kaikissa kohteissamme saada työmaan käyttöön toimisto- ja sosiaalitilat, joissa on hyvä olla, Leppänen sanoo.

 

Varustus viimeisen päälle

Alina Leppänen kertoo Firassa aluksi aprikoidun, onko ylipäänsä mahdollista saada kaikki tarvittava ja vielä vähän enemmän vain yhdeltä työmaatilavalmistajalta. Kokemukset yhteistyöstä ovat hänen mukaansa osoittaneet ”epäilyn” turhaksi.

– Kun Jari tiimeineen tulee ja pelastaa tilanteen, se on kyllä asiakaspalvelua viimeisen päälle, Leppänen kuvailee.

Firan ja Rentan toimintatapoihin kuuluu ennakoida työmaiden tarpeet hyvissä ajoin.

– Joskus voi tulla nopeita päätöksentekotilanteita liittyen työmaatilojen yksilölliseen varusteluun. Rentan apu on aina tuolloinkin käytettävissä, Leppänen kiittelee

 

Kolmella perusmallilla pärjätään

Työmaatilojen hankinta on pääurakoitsijalle yksi työmaan alkuvaiheen perustehtävä. Sen uskominen luotettavan yhteistyökumppanin vastuulle on kuitenkin rakennusliikkeelle järkevää.

– Näin voimme itse keskittyä ydintekemiseemme, säästää energiaa siihen, minkä osaamme ja mikä meidän tuleekin osata, kiteyttää Firan Keilalahden toimistorakennustyömaan vastaava mestari Pekka Kaven.

Kiihkeätahtisella Fortumin pääkonttorityömaalla oli korostetun tärkeää, että kopit oikein varusteltuina pystyttiin toimittamaan nopealla aikataululla.

– Varustelu on yksilöllistä, ja se voidaan tehdä asiakkaan ehdoilla kaikkiin kolmeen tämänhetkiseen perusmalliin. Täällä Keilalahdessa lähtökohtana oli heti alussa kookkain työmaatilakokonaisuus eli malli A, kertoo Rentan aluemyyntipäällikkö Tommi Gustafsson.