Sulje

Renta Future

Ensimmäisestä päivästä lähtien Rentan toiminnan määrittänyt lupaus, luottamuksesi arvoisia ammattilaisia, pitää sisällään vastuun niin ihmisistä, ympäristöstä kuin yhteiskunnasta laajemminkin.

Tulevaisuutesi arvoisia ammattilaisia

Ensimmäisestä päivästä lähtien Rentan toiminnan määrittänyt lupaus, luottamuksesi arvoisia ammattilaisia, pitää sisällään vastuun niin ihmisistä, ympäristöstä kuin yhteiskunnasta laajemminkin.

Kyse ei ole juhlapuheesta. Meidän palvelumme ovat läsnä kymmenien tuhansien asiakkaiden arjessa. Yhdessä meillä on valtava vaikutus.

Siksi haluamme edistää vastuullista ja tulevaisuuden kannalta kestävää kehitystä kolmella tavalla: 1) tehden itse asiat paremmin, 2) auttaen kumppaneitamme tekemään parempia valintoja, sekä myös 3) vaikuttaen positiivisesti paikallisiin yhteisöihin ja yhteiskuntaan.

Käytämme Rentan kestävän kehityksen tavoitteiden, toimenpiteiden ja ratkaisujen kohdalla yhteistä tunnusta – Renta Future.

Kestävä kehitys yhdistää ympäristön, ihmiset ja talouden

Kestävä kehitys tarkoittaa niin maailman- kuin paikallistason yhteiskunnallista muutosta, jonka päämääränä on turvata nykyisille ja tuleville sukupolville hyvät elämisen mahdollisuudet.

Kestävässä kehityksessä otetaan tasapuolisesti huomioon niin ekologinensosiaalinen kuin taloudellinen kestävyys.

Nämä kolme näkökulmaa eivät ole irrallisia, vaan talous on osa yhteiskuntaa, ja yhteiskunta toimii osana biosfääriä. On hyvä muistaa, että loppupeleissä olemme täysin riippuvaisia luonnon kyvystä uusiutua.

Sekä maapallon että yritysten resurssit ovat rajalliset. Meidän pitää löytää keinoja toimia järkevämmin ja tehokkaammin, sekä karsia tuhlaamista. Taloudellisesti kestävä toiminta perustuu sopusointuun luonnon kanssa.

Tulevaisuuden kilpailussa voittavat ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävät yritykset:

  • Ympäristön näkökulmaa laiminlyövä yritys voi ehkä pärjätä lyhytjänteisesti, mutta pitkässä juoksussa jää vastuullisemmista kilpailijoista jälkeen.
  • Tyhjällä kassalla operoiva yritys ei kykene huomioimaan ympäristöä saati huolehtimaan edes omista työntekijöistään.
  • Yritys tai mikään muukaan yhteisö ei menesty, jollei se huomioi ihmisten hyvinvointia, oikeudenmukaisuutta ja osallisuutta.

Tutustu
Renta Future -kalustoon

Vastuulliset valinnat sinua varten.