”Itseenä luottaminen on kaikista tärkeintä”

Kristiina Mäkelä päätyi kolmiloikkaajaksi puolivahingossa, hypättyään vuosia korkeutta. Myös parketti on tullut tutuksi nuoruuden koripallotreeneissä. Kotieläintiedettä opiskeleva loikkaaja kertoo lajissaan tarvittavan rautaisen fysiikan lisäksi tervettä itsetuntoa – ja jopa tietynlaista hulluutta. Kristiinan mukaan kolmiloikka on supermiesten ja -naisten laji.

”Olin aluksi korkeushyppääjä. Sitten nuorten SM-kisoissa osallistuttiin muihinkin lajeihin. Vuonna 2008 sai osallistua vaan kahteen lajiin. Valitsin kolmiloikan ja korkeushypyn. Olin vasta toinen korkeushypyssä ja vahingossa voitin kolmiloikan! Se tuli vähän itellekin yllätyksenä. Olin kyllä aikaisemminkin pärjännyt loikassa, ja reeneissä olin saanut hyviä tuloksia loikkatesteissä.”

”Vuonna 2009 oli 17-vuotiaiden MM-kisat Italiassa. Päätettiin siinä valmentajan kanssa syksyllä, että kokeillaanpa panostaa vähän kolmiloikkaan. 2009 kesä oli ihan täydellinen. Hyppäsin yli kisarajan. Pääsin Italian MM-kisoihin, ja siellä finaaliin. Finaalissa hyppäsin kuudenneksi, ekan kerran yli 13 metriä, mikä oli silloin Suomessa tosi kova tulos jopa aikuisissa. Sen jälkeen Suomessa oli tällaiset nuorten Olympiapäivät. Siellä sivusin 17-vuotiaiden Suomen ennätystä, olin toinen ja sain ensimmäisen mitalin nuorten arvokisoista.”

”Sen jälkeen vielä voitin Kalevan kisat eli suomenmestaruuden ja vielä sen päälle Suomi-Ruotsi -ottelun. Kaiken tämän jälkeen oli aika selvää että laji vaihtui”, Kristiina muistelee.

Loikka parketilta santaan

”Meillä ei olla nuoresta tähdätty huippu-urheiluun, vaan liikunta on ollut tärkeä harrastus. Tulen Orimattilasta, ja täällä oli tosi kova koripallokulttuuri. Pelasin koripalloa talvisin ja kesät yleisurheilin. 13-vuotiaana meidän joukkue loppui, kun ei löytynyt tarpeeksi saman ikäisiä. Silloin siirryin kokonaan yleisurheiluun.”

”Seuraavana kesänä paransinkin ihan hulluna korkeushyppytuloksia ja sain ensimmäisen henkilökohtaisen valmentajan, joka toi sen että nyt tätä tehdään ihan tosissaan ja hei minähän olen hyvä tässä! Se oli polku jonka myötä päädyin yksilöurheiluun, enkä jatkanut koripallossa. Kummatkin siskot ovat pelanneet enemmän koripalloa”, Kristiina kertoo.

Pärjäisikö Kristiina vielä siskoilleen koripallossa?

”Viimeistä vuotta kun olin nuorten sarjoissa kävin silloin tällöin pelaamassa – ja se oli aivan hirvittävän hauskaa. Silloin huomasin olevani ihan jenkkipelaaja. Ei mulla pallo pysynyt kädessä, mutta olin pari vuotta kehittänyt hurjasti fyysisiä ominaisuuksia yleisurheilun puolella.”

”Hontelon näköinen sentteri oli yht’äkkiä juoksemassa kiinni toisen joukkueen takamiestä. Pallot läsähtelivät kivasti käteen kun olen pitkä ja ulottuva. Monta kertaa takajuoksutilanteessa ehdin blokkaamaan pallon levystä ennen kuin se ehti koriin. Oli kiva palata lajin pariin kun fyysinen kunto oli niin paljon kovempi”, Kristiina fiilistelee viimeisiä korispelejään.

”Kolmiloikkaajan pitää olla sopivan hullu”

Kristiinan mukaan kolmiloikkaaja tarvitsee malttia ja uskoa omaan tekemiseen. Pahinta olisi, jos suoritushetkellä havahtuisi epäilemään itseään. Loikkaaja ei saa antaa periksi tai älähtää pienistä.

”Juokset täydellä vauhdilla ja otat niin pitkän loikan kuin mahdollista yhdelle jalalle vastaan, kovaan maahan. Pitää olla peloton, jopa pikkuisen hullu. Iskut ovat valtavan kovia. Kolmiloikka on supermiesten ja -naisten laji. Paikkoja kolottaa tekemisen jälkeen ja siihenkin pitää osata suhtautua oikein.”

Kristiina kertoo että pitkässä kropassa on paljon potentiaalia, mutta sen ulosmittaaminen ottaa oman aikansa.

”Pitkä kroppa vaatii paljon lihasta vahvistavaa juttua aluksi. Nykyisen valmentajan, Tuomas Sallisen opissa ovat tulleet tärkeimmät kolmiloikkaajan ominaisuudet. Iskunsietokyky. Kestävyys. Ja hitosti voimaa. Pitkät raajat vaativat enemmän voimaa, koska ruumiin massa on isompi, vaikka kuinka olisi hoikassa kunnossa”, Kristiina avaa.

Raaka voima ei tietenkään riitä. Terveenä pysyäkseen on pakko hioa myös tekniikkaa. Kristiina tunnustaa naurahtaen, että on vasta löytänyt hänelle oikean loikkatekniikan, hypättyään vuosia vähän kaikenlaisella tekniikalla.

Kameleonttimainen luonne

Kristiina arvostaa elämässä myös monipuolisuutta. Hän kuvaa itseään kuin kameleontiksi, jolla on monta puolta.

”Sopeudun tilanteeseen, mutta en muuta itseäni. Kun tarvitsee olla tiukka ja tulinen, voin olla sitä. Nautin myös iloisesta hyvän tekemisestä ja kivoista jutuista. Pelkästään sillä ei pärjää urheilussa, vaan tarvitaan tiukempia puolia!”

Kristiina kertoo arvostavansa ihmisissä tiettyjä piirteitä tai tapoja hoitaa asioita. Yhtä suurta idolia hänellä ei ole ollut. Ihailua herättää tietynlainen periksiantamattomuus, ei kuitenkaan pelkkien voimasanojen ja niska limassa painamisen kautta, vaan matkasta nauttien.

”On hieno piirre, jos haastavissa tilanteissa pystyy ajattelemaan kirkkaasti maailmasta ja muista ihmisistä”, Kristiina täsmentää.

Huippu-urheilussa tapahtuva kehitys auttaa Kristiinan mukaan yhteiskuntaa laajemmin. Hän vertaa huippu-urheilijaa kilpa-autoon, johon kehitetyt ominaisuudet päätyvät lopulta arkiliikenteeseen.

”Me viritetään kroppaa, ja koitetaan löytää se ääripää suorituskyvystä. Toivoisin, että se auttaisi lopulta ihmisiä pitämään paremmin terveydestään huolta.”

Urheilu tarjoaa fyysisen hyvinvoinnin lisäksi ihmisille myös suuria tarinoita ja tunteita.

”Urheilu on elämyksiä. Ihmiset tykkäävät suurista tunteista. Toisaalta urheilu opettaa niin yleisöä kuin urheilijaa käsittelemään tunteita. Pettymykset kasvattavat ja menestystä oppii käsittelemään. Urheilu on paitsi viihdettä, myös tärkeä ihmisiä yhdistävä tekijä”, Kristiina pohdiskelee.

Kristiina toivoo liikunnallisten esikuvien rohkaisevan lapsia leikkimään pihalla, urheilemaan ja kokeilemaan kykyjään. Hän tunnustaa haaveilevansa kovasti myös omasta perheestä. ”Sen aika on kuitenkin sitten myöhemmin. Perhettä ei voi urheilu-uran aikana lähteä rakentamaan”, Kristiina toteaa.

Urheilun lisäksi Kristiina on kiinnostunut luonnosta ja maataloudesta.

”Opiskelen Helsingin yliopistosta kotieläintiedettä. Se on ollut hieno, toisenlainen näkökulma tähän maailman ihmettelyyn. Me kaikki syömme joka päivä, ja meillä on valtavan upea luonto Suomessa ja maailmalla – joita me ihmiset tosin hienosti osaamme tuhota. Luontoon on kova veto ja tunneside.”

”Luota itseesi. Ota vastuu omista teoistasi. Kasaa hyvä tiimi.”

Kristiina on Team Rentan uusin jäsen. Hän kertoo odottavansa innolla tulevia yhteisiä projekteja.

”Rentalla on tällainen perhemeininki. Tykkään siitä, että sponsori on muutakin kuin rahallinen tukija. Tuki on tietysti tärkeää, ja mahdollistaa ammattilaisuuden. Parhaimmillaan yhteistyö on urheilijalle hyvin opettavaista ja niistä voi kasvaa hienoja tarinoita. Olen seurannut esimerkiksi mitä Renta ja Topi ovat tehneet yhdessä.”

Huippu-urheilija tarvitsee tuen lisäksi tervettä itseluottamusta. Kristiina kertoo kasvaneensa uransa aikana siinä suhteessa valtavasti.

”Luotto minkä olen urallani saanut on hieno asia! Olen oppinut myös, että itseensä luottaminen on kaikista tärkeintä. Pitää pystyä olemaan rehellisesti omien tekojen ja valintojen takana, sekä luottaa siihen että ollaan menossa oikeaan suuntaan. Luota itseesi. Ota vastuu omista teoistasi. Kasaa ympärillesi hyvä tiimi, johon pystyt luottamaan. Luottamuksen ilmapiiri, jossa pystytään puhumaan avoimesti, on tärkeä”, Kristiina pohtii.

”Nuorena kysyin aina valmentajalta, mitä mä voin saavuttaa. Sitten kun se oli mulle kerrottu, mä vaan tein. Kun kasvat aikuiseksi, ymmärrät maailmasta enemmän ja sun pitää löytää itsesi – silloin itseluottamus on eniten koetuksella. Välillä asioita menee myös pieleen. Ihmisten vaihtuminen ympärillä on haastava paikka.”

”Kaikesta on kuitenkin selvitty sillä, että luottaa itseensä. Silloin pystyy luottamaan myös muihin”, Kristiina tiivistää.

Kuvat: Jesse Väänänen | @jessevaanen